Tee tilaa tilauksille

Myy enemmän verkkovierailun aikana.
Ja vielä enemmän sen jälkeen.

Myy enemmän

Me molemmat tiedämme, että verkkokauppiaan arki ei ole aina helppoa. Vaikka kauppa toimii ja tuotteet ovat hyviä, voisi myyntiä silti olla enemmän.

Groweon avulla myyt enemmän ilman uusia mediakuluja. Me keskitymme varmistamaan, että yhä suurempi osa kauppaasi saapuvista asiakkaista tekee ostopäätöksen joko heti tai myöhemmin. Kun yhä useampi vierailija päätyy ostopäätökseen, alkaa mediakulujen kasvattamisessakin olla järkeä.

Markkinoi paremmin

Siirrä nykyinen asiakasrekisterisi Groweon asiakasdata-alustaan ja kasvata rekisteriä tehokkaasti myös niillä asiakkailla, jotka poistuvat ensimmäisellä kerralla ohi ostoskorin.

Työkalumme mahdollistavat arvokkaan asiakastiedon keräämisen myös silloin, kun ostopäätöstä ei synny. Ja ennen kaikkea työkalumme mahdollistavat asiakastietoihin pohjautuvan, henkilökohtaisen 1:1-markkinoinnin tavalla, joka saa ostoskorit täyttymään myöhemmin.

Kun konversio on kaikki kaikessa

Verkkokauppiaalle konversio on yksi tärkeimmistä tunnusluvuista. Heikolla konversiolla on vaikea pärjätä.

Groweo parantaa konversiota kehittämällä asiakaskokemusta paremmaksi verkkokauppavierailun aikana ja sen jälkeen.

Ota käyttöön myyntiassistentti, joka ohjaa asiakkaitasi tehokkaasti oikeaan osoitteeseen. Hyödynnä Growth Apps -sovelluksiamme ja kerää liidejä tuloksellisemmin. Segmentoi asiakkaat ja siirry tehokkaampaan 1:1-markkinointiin, jolla kauppasi pysyy asiakkaan mielessä pidempään.

Ohjaa tehokkaammin ostoon

Palvelumme avulla saat verkkokauppaasi henkilökohtaiseen asiakastarpeeseen perustuvan assistentin. Ohjaa asiakkaasi oikeaan tuotekategoriaan, tuotteeseen tai myynnin tukeen. Parempi palvelukokemus tarkoittaa parempaa kassavirtaa.

Kasvata myyntiä 1:1-markkinoinnilla

Todennäköisesti käytät jo jotakin massamarkkinointiin perustuvaa asiakkuusmarkkinointijärjestelmää. Groweon avulla saat sen rinnalle tehokkaan asiakaskäyttäytymiseen perustuvan 1:1-ärjestelmän, joka kontaktoi asiakkaitasi henkilökohtaisemmin.

Kampanjoi heti ja myöhemmin

Asiakassegmentointiin perustuva markkinointityökalumme markkinoi asiakkaillesi sekä vierailun aikana, välittömästi sen jälkeen että myöhemmin tavalla, joka kulloinkin tukee liiketoimintaasi parhaiten. Sama järjestelmä tukee tiketöintiä sisäisesti hoidettaviin aktivointeihin.

Suosittele tehokkaammin

Suosittele ja ohjaa lisämyyntiin, tehosta kampanjatuotteita ja painota varastotavaraa, joka pitäisi vihdoin hävittää. Groweo tarjoaa useita ratkaisuja tuotteiden ja tuotekategorioiden nostamiseen ja suositteluun vuorovaikutteisesta keskustelusta dynaamisiin viesteihin.

Kasvatetaanko verkkokauppasi tuloksellisuutta?

Jätä yhteystietosi, esitä kysymys, soita tai varaa sinulle sopiva esittelyaika. Kerromme 30 minuutissa kuinka yrityksesi kasvaa huomenna älykkäämmin, edullisemmin ja nopeammin.